maanantai 22. elokuuta 2011

kaapit tyhjäksi

Täällä yritetään tehdä syyssiivoa. Syitä voi olla monia, kuten esimerkiksi alkava syksy, joka saa kaikenmaailman hormoonit mylläämään ja pienen naisen pään aivan sekaisin. Mutta täällä yritetään saada turhaa tavaraa siivottua pois nurkista muuton tieltä. Hitaasti, kiduttavan hitaasti käyn läpi kaappeja hylly hyllyltä. Mutta vaatteita on tullut jo jonkin verran. Toivottavasti vielä lisää tulee.


Lisäksi turhista tavaroista tuntuu olevan vielä vaikeampi luopua kuin vaatteista, ainakin joistakin. Tai ehkä asia ei olekaan luopumisesta, vaan roskiin heittämisestä. KAMALAA TUHLAUSTA. Mutta missä olisi hyvä paikka luovuttavaa tavaraa eteenpäin joko pienellä nimellisellä hinnalla tai lahjoittamalla? Kirpputoreilta nämä turhukkeet tavarat eivät hievahda edes muutamien kymmenien senttien hinnoilla. Onko ainoa vaihtoehto roskiin heitto? Kamalaa... Nyt suurimmaksi osaksi olen käynyt läpi vain vaatteita, mutta tiedän mitä on tulevi ja jo nyt alkaa itkettää pelkkä ajattelu. Miten nuorelle ihmiselle on voinut kertyä tavaraa niin paljon? Johtuuko se juuri tästä ettei roskiin voi heittää käyttökelpoista tavaraa? Ja jos joku muu näin on tekemässä niin nämä käydään äkkiä pelastamassa pahalta kaikkiruokaiselta roskikselta?

Mutta kun tämä urakka on hoidettu, ja on päästy yli joko roskiin heittämisestä tai sitten joku on ystävällisesti halunnut turhakkeita niin alkaa se ihanampi osuus. Loppujen tavaroiden uusi sijoittelu
UUTEEN KOTIIN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti