... nimittäin turkua. Kierreltiin pitkin Turun toria ja keskustan katuja ja etsimme hotelleja. Onnekti Turku info kartta oli saatu infopisteestä matkan varrelta (hyvä Turku!) ja muru soitteli meille hotellia, ikäväksemme kaupungin kaikki hotellit olivat täynnä. (Mitä ihmettä? Luulin ettei kukaan halua Turkuun ja kun kerran sellainen mielenhäiriö on tullut niin kaikki muutkin on halunneet sinne... En ainakaan löytänyt että olisi ollut jotain tapahtumaa siellä... Siis iso TÄH?) No mutta eipä se niin haitanne. Mehän lähdemme toiseen yhtä suosittuun paikkaan, nimittäin Raumalle. Siellä asustelee työnsä takia eräs ystävä (mistä muusta syystä ihminen voi sinne haluta muuttaa? (okei, onhan siellä kaunista ja aivan ihanaa arkitehtuuria, mutta miuta ei päästetty liikkumaan yksin n. 10 metriä kauemmas muista, varsinkaan illalla) Kouvolasta varsinkaan? (mikä itseironia) ) ja hän ystävällisesti vapautti meidän mielemme Turun kirouksesta ja ohjasi meidät vaatimattomaan majaansa Raumalla. Iltaiselta kaupunki kierrokselta ei tullut otettua kuvia, ja vieläkin parempi, ei myöskään iltaiselta seurakäyttäymiseltä Herran asunnolla.
Seuraava aamu valkeni heti seitsämän kieppeillä niin suureen ukkosmyrskyyn, että en ollut uskoa korviani! Luulin jo tulleeni hulluksi, mutta kyllä se oli ukkonen! Kotvan kuluttua uskoin sen koska salamoi ja sadekin alkoi. Onneksi sain vielä unta palloon (meinasin unohtaa loman tarkoituksen: LEPO)
Saimme esittely kierroksen kaupungilla a´la NOPEA! Ensin vesitorniin (minä raput kävellen, miehet hissillä) ihailemaan Raumaa (täällä se taisi olla parasta antia sillä en kuullut yhtään raumalaisvitsiä porilaisista)...
...ja sieltä vanhaan raumaan jäätelölle ja nauttimaan ihanasta vanhasta puukaupungista.
Käytiin myös vähän sivistymässä.
Meneillään oli pitsi näyttely, johon nyplääjät olivat antaneet kaikkensa, mutta mielenkiinnon kuitenkin käänsi tämä viimeinen ihmetys. Kyseessä oli nimittäin valaan leukaluu.
Kyllähän tälläkin matkalla sitten jotain oppi, muttei Rauman murretta (huh!)
Käytiin myös vähän sivistymässä.
Meneillään oli pitsi näyttely, johon nyplääjät olivat antaneet kaikkensa, mutta mielenkiinnon kuitenkin käänsi tämä viimeinen ihmetys. Kyseessä oli nimittäin valaan leukaluu.
Kyllähän tälläkin matkalla sitten jotain oppi, muttei Rauman murretta (huh!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti