keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

pussit kuntoon!

On nyt ommeltu rahapussi kasaan. Se on tosin vielä liimausta vaille valmis. Klipsiä kun ei oikein muuten saa kiinni. Mutta onneksi saan kohta lainaan kuumaliimapistoolin niin sitten saan uuden rahapussi rakkaan käyttöön. tehdään siitä omat kuvat sitten myöhemmin. Löysin aivan ällöttävän söpöä kangasta Eurokankaasta ja sitä oli sitten pakko ostaa. Sitä tuli tosin ostettua sen verta paljon, että jäi siitä vielä harjotustyön tekemiseenkin. Harjotuksista syntyi pieni meikkipussi.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

pääsiäistä!

Ihana kevään merkki! Vaikka sade paiskoo ikkunoita, tuo kauniin väriset narsissit piristystä harmaaseen päivään! Varsin valloittavia ovat nuo ruukkunarsissit, joita meille kuluttajille työnnetään nyt jokaseisen kaupan hyllystä. Tyttäret (ja ehkä ne miehen viuhakkeetkin), luotetaan että kyllä se kesä sieltä matkaa tekee!

Matkaa tekee myös mauste yrttini! <3 Alkavat jo näyttää siltä kuin aikoisi jopa kasvaa minulle satoa! Ihan tavalliset basilikat, ruohosipuli ja persilja vihertävät jo kasvatuskopassaan. Kokeilussa olevat amppelitomaatti ja kuukausimansikka alkavat jo myös tehdä pienenpientä "taimea" (vai mikä se lie noin varhaisessa vaiheessa?), mutta jännittävin kokeiluni, ananaskirsikka, ei vaan ala kasvaa... Sinnikkäästi silti vielä yritetään. Katsellaan saataisiinko jopa kuvia pienistä lapsukaisistani. :)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Auringonpistosko?

On taas aikaa vierähtänyt, niin ettei blogillekaan ole "joutanut". Muuttoa tehty ja surutyötä. Eikö se niin ole että aika parantaa haavat?

Tällä neidillä on pää mennyt aivan sekaisin tuosta keväisestä auringosta! Tai niin minä ainakin haluan kuvitella. Kokoajan tahtoaa ommella ja näiden blogien selailut eivät yhtään auta asiaa. Nyt pitäisi löytää mieluisa kangas (ehkä jostain jo olemassa olevista varastoista) uuteen rahapussiini. JA ÄKKIÄ! Vanha kun alkaa jo olla liian kulahtanut, pahana tapana kun on käyttää kaikki niin loppuun ettei niistä ole kuin roju koppaan :/ Tämä on kuitenki kohde, joka haluaa itselleen kaveriksi kankaan.



Myös kevät on vihdoin tuonut tullessaan kauppoihin siemenet! Niitä sitten olen laittanut multiin. Myöhemmin niistä sitten kuvia kun ovat vähän jo kasvaneet :)

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Launtain piristeet



Pitkästä aikaa oli viikonloppu kokonaan vapaa ja pääsin viettämään keväistä päivää ilman muuta tekemistä. Ensimmäisenä toimena suunnistin puutarhamyymälään. Siellä oli järjestetty orkideapäivä, jota innolla suuntasin katsastamaan. Ja tulihan se sitten nähtyä miten näille niin kauniille kukille vaihdetaan mullat. Kyllä siellä hieman erikoisiakin lajikkeita tuli tavattua.



Puutarhalta päästyä yritettiin karistaa ajatukset ostaa kaikki orkideat käymällä kirpparilla tekemässä löytöjä. Muutaman tunnin kiertämisen jälkeen mukaan tarttui kaikkea mukavaa...


Tästä on haaveiltu jo pitkään. Ja nyt se löytyi mukaan ja vielä edullisesti!


Näillä taas piristän omaa pukeutumista, ja kaskas, sieltähän löytyy taas tämän hetkistä suosikkiani lilaa.


Tässä henkilökohtainen suoskkini! Kengät on ihan minua!!! Aivan käyttämättömät ja laatumerkkiä. Löytöjenlöytö!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Välillä nälättää

Hirveä himo tuli suolaisiin pikkupurtaviin. Siispä niitä PITI saada. Ei muuta kun tarkastamaan mitä pakastimen kätköistä mahtaa löytyä. JA kas, onnekseni sieltä löytyi valmiita voitaikinalevyjä. Kaupasta piti kipasta hakemassa vielä juustoja, ja näin sain tehtyä herkkuja piristykseksi. Pikkusuolaisia kiekkojahan niistä syntyi.



Kolmen makuisia kiekkoja taioin. Ihan tavallisia pizzakiekkoja, seuraavana sienikasviskiekkoja ja viimeisenä se, mitä odotin itse eniten maistamaan, aura-pähkinäkiekkoja. NAM! Kaikista tuli oikein hyvän makuisia, ja ylimääräisestä sieni täytteestä sain tehtyä pari sieni pasteijaa, ja lopusta jauhelihasta tulikin päivän ruoka: Chili con Carne sin Chili sin Frijol toisin sanoen jauhelihakastike riisillä :)

Tässä maatama päivä sitten huomasin, että kanamunarasiaani on selvästi käytetty geenimukaelmien koekaniinina. Söin keitettyä kananmunaa ja ihmetyksekseni siellä oli kaksi keltuaista (ja keltuaisethan ovat tunnetusti korkean kolesteroolin pahin vihollinen, eli myös minun). Siinä oli siis viikon muna-annokseni, mutta enhän minä pienistä välitä. Kummallisempaa tapahtui seuraavana päivänä, kun pyttipannun päälle oli ihan pakko saada paistettuja munia.



Uskaltaakohan sitä enää edes kananmunia ostaa?

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Idätyksistä

Ja himputin pimputti... Oishan se jo käsiä kattomallakin pitänyt tietää, että ei minusta viherpeukaloa ole tullut. Kyllä ne mun mungpavut iti ihan hyvin... Vähän jäi ehkä keskenkasvusiksi, mutta syötäviä oli. niin siis todellakin oli... Nopiasti ne huonoksi menevät jos joku tampiokala jättää ne sinne kuivauskaappiin. Niin... Että neuvosta vaariin sitten enskerralla :D

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Muistoja, nykyisyyttä ja odotuksia

Viime vuonna sain ukolta naistenpäivänä orkidean (<-kuvassa), runon ja aamiaisen vuoteeseen. Pidin kukkaa kauniina, mutten valitettavasti osannut sitä hoitaa. Yritin pitää hyvänä muutamaa lehteä ja paljasta runkoa, mutta turhaan. Onneksi ukko osti myös toisen orkidean (kuvassa ->) ja sitä olen saannut hoidettua ja pidettyä sen jopa hengissä. Nyttemmin olen enemmän lukenut näiden herkkien kukkien hoidosta ja olen vakuuttunut, että nämä ovat erittäin helppohoitoisia kasveja (Kiitos Leena). Täksi naistenpäiväksi sain siihen kukkia <3

Jännityksellä odotetaan millainen naistenpäivä tämä tämän vuotinen on. Vai onko se jopa unohdettu!

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Viimevuotisesta oppineena

Viimevuonna aloin jo heti helmikuussa kaivaa kukkapurkkeja esiin ja hakea multaa kaupasta pussi kaupalla. Niin oli laitettu kasvamaan tomaatit, kaikkine eri lajikkeineen. Omissa kipoissaan kasvoi paprikat, muutamin eri lajikkein nekin. Keittiön ikkunalaudan täytti pienemmät ruukut maustekasviensiemenien täyttäminä. Intoa tihkuen kasvattelin omaa pikku puutarhaani 30 m² yksiössä. Kesää kohti mentäessä alkoi tomaatti ja paprika viljelmäni näyttää viidakolta ikkunalaudoilla. Vaikka lahjoitin taimia ahkerasti sukulaisille ja ystäville ei itsellä ollut tilaa kasvattaa niitä. Harvoin kerrostaloissa on kasvimaata, ainakaan sillä omalla vuokra-alueella. Liian myöhään sain hankittua kasvimaa tilaa lapsosilleni. Kovasti ne kasvoivat kun ne istutin maahan, mutta liian myöhään sain niistä satoa. Muutamia tomaatteja pääsin maistelemaan kun keräsin kypsimmät sisään kypsyttelemään. Muut paleltuivat hallan alle.

Sen lisäksi, että asumusolot ovat suotuisammat olen tänävuonna jo paljon maltillisempi. Vielä en ole kylvänyt yhtään siementä. Mutta sen aikakin kohta tulee. Nyt olen käyttänyt energiaani viherkasvien hoitoon. Kolme Traakkipuutani pääsevät pian yhteiseen ruukkuun. Toivotaan heidän viihtyvän uudessa kodissaan. Nyt on uusi multa kasteltu, samoin traakit omissa, kohta vanhoissa, ruukuissaan. Illalla on muuton aika.


Lisäksi olen aloittanut (omassaelämässäni) uuden aluevaltauksen. Papujen ja linssien idättäminen on pyörinyt mielessäni, koska ne ovat niin maittavia, mutta kalliita ostaa ituina. Nyt laitoin kokeilu luontoisena Mung-papuja itämään. Eilen illalla laitoin likoamaan papuset ja tänään ne ovat löytäneet kodin kuivauskaapista. Siellä ne jököttävät siivilässä vesipussi päällään. Saa nähdä mitä niistä tulee :)


Ettei innostus heti lopahtaisi, laitoin myös krassia kasvamaan lautaselle, koska sehän ei voi epäonnistua! Ukonkin olen jo saanut vähän innostumaan moisesta. Hän on aivan höpönä herneenversoihin ja suuren innostuksen vallassa laittoi herneet likoamaan, tosin herneiden kylvämisen ja loppukasvatuksen luulen saavani hoitaa itse.